lauantai 29. huhtikuuta 2017

Olkanivelten OCD

Huhtikuun alussa Pyry alkoi toisinaan keventämään/ontumaan oikeaa etujalkaansa. Vaiva näyttäytyi aina silloin tällöin ja huhtikuun lopulla Pyry päätettiin rtg-kuvata kauttaaltaan, jotta saadaan selvyys keventämiseen.

26.4.17 Rtg-kuvaus, jonka tuloksena Molemmissa olkanivelissä OCD:hen viittaavia muutoksia. Kyynärät puhtaat 0, lonkat priimaa. Eläinlääkärimme lähetti kuvat Turun Evidensiaan, ja suositteli koiran tähystysleikkauksen, suoritettavan siellä. Varasimme tähystysleikkaus ajan, joka tullaan tekemään Turussa 8.5.17.

Toisaalta tämä oli helpotus saada tietoon syy Pyryn etupään vaivaan, mutta toisaalta olihan tämä diagnoosina kovin musertava. Toivotaan, että koira toipuu leikkauksesta täysin käyttökelpoiseksi, pk-lajeihin.

Rivien välistä on jo muistuteltu ympäristötekijöiden vaikutusta tähän sairauteen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos koira normaaleista lenkeistä, joita se tekee metsässä vapaana ollessaan kerran päivässä ja harrastaa Tokoa, niin jos nämä vaikuttavat koiran OCD:n syntyyn, niin en voi kuin ihmetellä.....

Asumme taajamassa, aidattomalla tontilla, joten koira ei todella saa ulkoilua muuta kuin valvovan silmän alla vapaana lenkkeillen. Ruokana meillä on ollut Happy Dog.  

Jokainen ajattelee tästä tavallaan... Itse kuitenkin ajattelen tämän olevan kasvuhäiriö, jota vielä vahvasti ohjaa genetiikka.